Aivan kohta livun nukkumaan. Silmät eivät enää meinaa pysyä auki, mutta tuntuu hirveän aikaiselta mennä nukkumaan ennen kahdeksaa, kun kello kahdeksankin tuntuu kamalan aikaiselta.

Jani katsoo Harry Potter kakkosta. Eli Salaisuuksien Kammiota.

Aamulla pitää herätä seitsemältä että ehdin pestä hiukset ja laittautua ennen kuin lähden viemään Jania kerhoon. Toivottavasti Ottokin menee tänään ajoissa nukkumaan, niin että se jaksaa sitten aamulla nousta lastenvahdiksi... Ajattelin huomenna takaisintulomatkalla palauttaa toisen lainaamistani kirjoistani kirjastoon, sen Nauravan Kummituksen, sillä luin sen jo. Se oli ihan hyvä. Sai niskavillat pystyyn vaikka se kirja olikin lastenosastolta. Voisin myös samalla katsoa löydänkö lisää lukemista kirjastosta... Tuo Tarina Vailla Loppua ei ainakaan vielä ole sellainen että istuisin tiiviisti nenä kiinni kirjassa. Vähän tylsähkö ollut tähän asti (mikä on todella sääli). Kaipaisin sellaista kirjaa josta ei haluaisi irrottaa silmiään hetkeksikään. Pitää tsekata tilanne huomenna.

Ahhh, Alan Rickman on tuossa leffassa ja se puhui äsken! Ihanaa. <3 Hyvä lopetus tälle illalle, vaipua uneen ajatellen samalla Rickmania ja sen upeaa ääntä. ;)

Enkä malta odottaa torstaita.
Ai niin, neulomisesta puheen ollen, pitäisikin tehdä korvalävistyksiä itselleni. Saisi joskus korvaprojektin loppuun (tavoitteena siis saada molemmat korvat alhaalta ylös asti täyteen koruja). Vielä ovat molemmat korvat puolivälissä. Perskule.