T<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Vilkaisin vaivihkaa häntä. Hän seisoi selkä minuun päin omalla kaapillaan, ei vilkaissutkaan. Masensi. Huokaisten katsoin oman kaappini sisältöä.
Matematiikan tunnilla istuin vaan ja piirtelin vihkoon sydämiä. Sydämien sisällä oli hänen nimensä. Tiesin ettei meistä koskaan voisi tulla mitään, mutta koskaan ei ollut kukaan kieltänyt haaveilua.
Seuraava välitunti oli pitkästyttävä. Häntä ei näkynyt. Yritin tiirailla väkijoukkoon mutta ei. Pyyhkäisin punaiset hiukseni kasvoiltani ja huoahdin raskaasti sulkiessani silmäni ja nojautuessani pylvääseen.
J
Näin kun hän vilkaisi kerran. Voi ei, ei kai se nähnyt kun minäkin katsoin sitä? Sydän alkoi tykyttää lujaa. Sehän pitää minua ihan tyhmänä jos näkee kun katson. Ei tuollainen upeus tällaista tahdo. Hänellä on upeat nuo hiuksetkin, jaksaa hoitaa niitä ja pitää ne kauniina, minulla vain tällaiset lyhyet ja tavalliset. Välituntikello soi. Kävelin hänen ohitseen, mutta hän ei vilkaissutkaan minuun.
Istahdin historian luokkaan epätoivoisena. Minun oli saatava tietää edes mitä hän ajatteli minusta, tulisin muuten hulluksi. Tätä oli kestänyt jo liian kauan. Katseita, haaveilua, yössä omat sormet salatuissa paikoissa ja hänen rintansa mielessäni.. En kestänyt enää. Tiesin hänen pääsevän tänään neljältä. Odottaisin häntä.
T
Naputin malttamattomasti kynää pulpettia vasten. Kello näytti kolmea, ja ajattelin vain mustatukkaista ihanuuttani. Eihän hän minun ollut, eikä koskaan tulisi olemaankaan. Häntä ei koskaan kiinnostaisi olla tällaisen kanssa.. Tällaisen niin kuin minä. Suljin silmäni ja ajattelin häntä..
J
Istuin koulun pihalla penkillä yksin ja kylmissäni. Minulla oli tupakka sormissani, imin siitä aina välillä. Kello oli vasta puoli neljä. Sydämeni oli pakahtua kun mietin mitä sanoisin hänelle.. Meinasin jo jänistääkin, enkä ensimmäistä kertaa.
"Moi, mä tykkään susta. Mitä mieltä olet musta?"
"Moi, mun oli pakko vaan sanoa että oon tässä katellu sua.. Lähtisitkö joskus kahville?"
"Moi. Oot tosi kaunis. Ois kiva tutustua paremmin ja jutella. Lähe kahville?"
"Moi. Oot tosi ihana. Mun tekis mieli suudella sua."
"Moi. Oot ihana ja tahtoisin repiä noi nahkahousut sun yltä ja repiä ton korsetin ja suudella sua joka paikasta ja ottaa sut siinä paikassa. Mitä sanot?"
Äh saatana miten naurettavia!! Vielä urpompi olisin jos paljastaisin intohimonikin häntä kohtaan.
Ehkä paras repliikki tähän tarkoitukseen olisi, että…
T
-Moi, oisko sulla tulta siinä? Mun sytkäri on tainnu pudota jonnekkin.
Käännyin. Se oli Hän! Voi luoja, miksi hän puhui minulle?
Yritin esittää mahdollisimman coolia ja kaivoin sytkärin taskustani.
-Tossa, ole hyvä. Ojensin sytkärin hänelle, ja meidän sormemme hipaisivat toisiaan. Herra jumala, miten pehmeät sormet.. Olisin tahtonut ottaa häntä kädestä, vetää hänet lähelleni ja suudella häntä..
Sen sijaan kaivoin tupakan käteeni, etten vain tekisi mitään harkitsematonta.
Miksi hän pyysi sytkärin juuri minulta, kun takanani ja edessäni käveli muitakin?
J
Luoja että hän olikin kaunis. Läheltä katsottuna tuplasti kauniimpi ja upeampi. Olin aivan myyty. Lumouduin hänen viehkeistä ja naisellisista eleistään kun hän kaivoi laukkuaan ottaen esille sytyttimen ja tupakan.
Nyt tai ei koskaan. Minun oli saatava suuni auki ja pyydettävä häntä kahville tai mitä tahansa..
-Mihin suuntaan sä lähet? Meinasin että voitas vaikka kävellä jonkun matkaa tässä yhessä vaikka.
Hän hymyili ja nyökkäsi suoraan eteenpäin.
-Tohon suuntaan.
-Mä myös! Ei kai sua haittaa jos kävelen seurana?
-Ei! Se on vaa kiva välillä kävellä jonkun kanssa.
T
Kävelimme. Se oli täydellistä. Vielä täydellisempää olisi ollut, jos olisimme pitäneet toisiamme kädestä.
-Tota.. Mun on pitäny jo aika pitkään kysyä tätä.
Me saavuttiin metsän reunaan. Pieni metsätie lähti kulkemaan kotiani kohti, ja hän käveli vierelläni. Lunta alkoi sataa hiljaa. Ällöromanttistako? Ehkä. Minulle se oli juuri täydellistä.
Hän pyähtyi ja tumppasi tupakan hankeen jalallaan. Pysähdyin ja tumppasin omani myös. Katsoin häntä kulmieni alta. Tajuton ilmestys. Hän rykäisi hermostuneen oloisesti. Olin vaivaantunut. Mitä tässä saattoi sanoa? Mitään tullut mieleen.
-Lähe joku päivä kahville? Mä olen katellu sua jo kauan aikaa mut en oo vaan saanu sanottua mitään.
-Mä en ees tiedä sun nimeä.
PASKA!! Nyt se luuli että en halunnut lähteä. PASKAN PASKA.
J
Voi perkele se ei lähde!
-En mäkään sun nimeä tiedä..
-Mä olen Taru. Niin piti sanomani että sama täällä, siis mäkin olen katellut sua, ja totta kai mä voin lähteä kahville.
Sydämeni jyskytys yltyi kun tajusin mitä hän oli juuri sanonut, ja kun tajusin että me olimme siinä metsätiellä kahdestaan, ja että halusin suudella häntä juuri nyt, tässä, heti, enkä tahtonut odottaa mihinkään ensitreffeihin asti. Tajusin myös, että hän katsoi minua odottavasti, odotti että kertoisin nimeni, odotti jotain muutakin. Näin sen hänen katseestaan. Noista harmaista silmistä pystyin lukemaan vaikka mitä.
Ja yli kaiken sen tajusin, että taisin juuri rakastua.
Hän oli hiukan minua lyhyempi. Hän astui minua kohti. Katsoi kysyvästi. Raotti huuliaan vihjaavasti.
T
Tunsin että minun oli suudeltava häntä. Jos hän ei suutelisi minua nyt, en malttaisi ikinä odottaa mihinkään kahvitteluihin asti vaan halkeaisin todennäköisesti. Astuin askelen lähemmäs, hän astui minua kohti. Kiedoin käteni hänen kaulansa ympäri ja nousin hiukan varpailleni.
Tunsin kun hän hivutti kätensä lanteilleni, kumartui hiukan. Hänen huulensa koskettivat huuliani. Pehmeät, suudeltavat huulet.
Suudelma oli alkuun hellä, pian hän tunnusteli kielellään kieltäni, ja huomasin vastaavani todella intohimoisesti takaisin. Se ei tuntunut väärältä. Se tuntui oikeimmalta ikinä.
Suudelma olisi saanut kestää ikuisuuden, mutta minun oli riuhtaistava itseni irti siitä.
-Kysyit mun nimeä.
Hän naurahti.
-Joo.
-Se on Jemina.
T & J
Suutelimme uudelleen.
-------
Kirjoitettu 9.3.07.
Kommentit